Tietoa meistä

Kaakkois-Suomen lihastautiyhdistys ry on perustettu vuonna 1989 lihastautia sairastavien ja heidän läheistensä edunvalvontajärjestöksi.

Kaakkois-Suomen lihastautiyhdistys toimii Etelä-Karjalan, Etelä-Savon ja Itä-Savon sekä Heinolan kaupungin alueella.

Yhdistyksen tarkoituksena on yhdessä Lihastautiliiton kanssa tukea neuromuskulaarisia tauteja sairastavien ja heidän läheistensä oikeutta tasa-arvoiseen ja monimuotoiseen elämään ja tehdä työtä heidän yhteiskunnallisten oikeuksiensa puolesta.

Yhdistyksen tavoitteena on tuoda lihastauteja tunnetummaksi, tuoda Lihastautiliiton ja -yhdistyksen toimintaa ja tarjontaa esille sekä kaikkien ihmisten tietoisuuteen.

Korostamme vertaistukea yhdessä tekemisen kautta, olla muutoksessa mukana, niin sairastuneen ja perheen arjessa kuin yhteiskunnan suurten muutosten edessä.

Kaakkois-Suomen lihastautiyhdistys on yksi Lihastautiliitto ry:n 12 paikallisyhdistyksestä. Yhdistyksissä on yhteensä noin 2.700 jäsentä ympäri Suomen.

Kaakkois-Suomen lihastautiyhdistyksessä on 125 jäsentä, joista noin 75 % on varsinaisia ja noin 25 % kannattajajäseniä.

Alueella toimii myös järjestösuunnittelija / Lihastautiliiton liikuntavastaava Sirpa Kälviäinen

Liity jäseneksi

Kaakkois-Suomen lihastautiyhdistyksen jäseneksi voit liittyä alla olevan olevan linkin kautta

https://liity.lihastautiliitto.fi/

Jäsemaksut vuodelle 2023:

varsinainen jäsen 15 €

kannattajajäsen    20 €

yhteisöjäsen         50 €

Yhdistyksen jäsen saa vertaistukea, mielenkiintoisen Porras-lehden, yhteisiä jäsentapaamisia ja käytössä ovat myös Lihastautiliiton palvelut.